Usko oman kehomme hallintaan on kulttuurissamme vahva. Itsemääräämisoikeus suhteessa kehoomme on meille tärkeä arvo. Miellämme oman kehomme ”yksityisomaisuutenamme”, joka on muista erillinen ja riippumaton. Tämä käsitys on yhteydessä koko elämäntyylimme läpäisevään yksilöllisyyden ihanteeseen.
Maailmanlaajuisesti ajatellen länsimainen käsitys kehosta on oikeastaan aika erikoinen. Monissa kulttuureissa ihmisten (ja eläinten) uskotaan olevan ikään kuin yhteinen keho, samaa lihaa ja verta. Joistain kielistä jopa puuttuu vastine ilmaisulle ”minun kehoni”. Kuulostaa ehkä käsittämättömältä. Nykyinen tiede kuitenkin kyseenalaistaa länsimaista käsitystä yksilöllisestä kehosta. Ihmisen on päinvastoin osoitettu olevan mitä suurimassa määrin laumaolio keholtaan ja mieleltään – joita ei itse asiassa voi erottaa toisistaan.
Riittävän pitkään kestävässä fyysisessä läheisyydessä ihmisten esimerkiksi hormonitoiminnot alkavat mukailla toisiaan. Kun vaikkapa isä oleskelee ahkerasti raskaana olevan puolisonsa lähellä, hänelle kehittyy eräänlainen valeraskaus jopa pahoinvointeineen ja painonnousuineen. Syynä on prolaktiinihormonin erityksen käynnistyminen, mikä tapahtuu myös vauvan läheisyydessä. Hoivaajan ja vauvan uni- ja valverytmit alkavat myös mukailla toisiaan lähekkäin nukuttaessa. Naisten kuukautiskiertojen on epäilty myös synkronoituvan vaikkapa yhteisasumuksessa.
Hoivaava ja rakastava kosketus käynnistää koskettajan ja kosketettavan kehoissa oksitosiinin erityksen, joka luo heidän välilleen kiintymyksen ja turvallisuuden tunteen. Rottakokeissa on havaittu, että rotat jopa haistavat oksitosiinin erityksen toisissaan. Sama ilmiö tapahtuu todennäköisesti ihmisten kesken, vaikka emme sitä tiedosta. Ihmiset viestivät tiedostamattaan myös feromonien välityksellä.
Kehon kemialliset prosessit ovat yhteydessä kehon elekieleen. Sen lukemiseen meillä ihmisillä on valtava myötäsyntyinen tarve ja herkkyys, koska ihminen on laumaolio. Koko ihmisen evoluutio on yhteistoiminnan historiaa. Italialaiset tutkijat löysivät 1990-luvulla ns. peilisolut eli aivojen erityiset hermosolut. Niiden avulla ihminen jäljittelee toisen ihmisen eleitä ja ilmeitä sekä eläytyy niihin. Samat peilisolut aktivoituvat aivoissani, kun hyppään ilmaan tai katson naapurin rouvan tekevän niin.
Tunteiden tarttumista ihmisten keskuudessa on selitetty juuri peilisoluilla. Kun tulkitsen toisen ihmisen olemuksen iloiseksi, voin välittömästi tuntea ilon pilkahduksen itsessänikin. Sama pätee vihan tai pelon tunteisiin, jotka todistetusti tarttuvat ryhmässä helposti. Elekieli todennäköisesti käynnistää monenlaisia fysiologisia prosesseja, ja päinvastoin.
Ihmisen keho ei siis ole niin yksilöllinen ja riippumaton kuin olemme tottuneet uskomaan. Vuorovaikutuksessa jokainen altistuu toisilleen, ja vaikuttaa samalla muihin. Omaa ja toisten käyttäytymistä ja tunteita voi oppia tiedostamaan ja ymmärtämään paremmin. Se antaa valmiuksia myös tietoisesti vaikuttaa niihin.
Comments are closed